Haluatko tulla teelle? Haluatko lähteä jatkoille? Tarvitsetko apua lampun asennuksessa? Katsotaanko joku elokuva? Kaikki nämä kysymykset voivat tarkoittaa sitä, mitä ne näyttävätkin tarkoittavan. Ne voivat myös olla erilaisia tapoja sanoa, että haluaa harrastaa seksiä jonkun kanssa.

Monien mielestä, sekä nuorten että vanhempien, seksistä voi olla vaikeaa puhua. Siksi monesti käytetään erilaisia kiertoilmaisuja. Kiertoilmaisut voivat kuitenkin joskus olla ongelmallisia, koska tällöin toinen henkilö joutuu tulkitsemaan ja arvaamaan, mistä oikeastaan on kyse. Seksistä on puhuttava, yleisellä tasolla ja erityisesti, jos haluaa harrastaa seksiä toisen henkilön kanssa. Tässä kohtaa monet varmasti ajattelevat, että seksistähän puhutaan jo nyt aivan liikaa, mutta mielestämme tietynlainen keskustelu puuttuu kokonaan. Lisää keskustelua tarvitaan mm. siitä kuinka voi kertoa suostuvansa tai olla suostumatta seksiin sekä rajanvedosta hyväksytyn ja ei-hyväksytyn välillä.

Usein seksistä ja kommunikoimisesta puhuttaessa sana ”ei” on keskipisteenä. Kaikilla on oikeus kieltäytyä sellaisesta, mikä ei tunnu hyvältä. Tästä on tärkeää keskustella, mutta mielestämme vielä tärkeämpää on keskittyä suostumisen varmistamiseen. Keskusteltaessa seksistä kieltäytymisestä ja siihen suostumisesta, suurin ero näiden välillä on, kenellä on vastuu, että seksi on molemminpuolista. Keskusteltaessa oikeudesta kieltäytyä seksistä, vastuu tämän sanomisesta on sillä, joka ei halua seksiä. Tämä lähettää väärän signaalin – eihän ole niin, että mitä tahansa voi tehdä kunnes joku sanoo ”ei”. Tällöin on jo voinut ylittää toisen henkilön rajan.

Jos keskitytään suostumisen varmistamiseen, sillä joka haluaa harrastaa seksiä, on vastuullaan selvittää, haluaako toinen samaa kuin itse. Tällä tavoin myös riski ylittää kumppanin raja, edes vahingossa, pienenee. Suostumuksen selvittäminen avaa myös mahdollisuuden seksiin suostumiselle, ja seksistä ei tule vain uhka tai jotakin, jossa asettaa itsensä alttiiksi, vaan jotakin positiivista ja hyvää.

Suostumuksen ja kieltäytymisen voi ilmaista monella tavalla, sanoin tai elein. Suostumuksen voi esimerkiksi ilmaista tekemällä aloitteen tai sanomalla, että jokin tuntuu hyvältä. Kieltäytymisen voi puolestaan ilmaista olemalla passiivinen tai keksimällä tekosyyn. Ei myöskään riitä, että etukäteen on sovittu, että seksiä harrastetaan tai ollaan harrastamatta. Seksiä voi harrastaa hyvin monella eri tavalla, ja siksi sen aikana onkin tarkistettava, että osapuolet haluavat samoja asioita, ja että kaikista tuntuu hyvältä.

Jotta seksi olisi positiivinen asia, jokaisen on pohdittava, mitä itse haluaa. Jos lopputulos on, että haluaa harrastaa seksiä toisen henkilön kanssa, hänelle on näytettävä se, sekä selvitettävä, mitä toinen haluaa. Tällä tavoin vältytään arvaamiselta.

Ylläoleva teksti on blogikirjoitus, jonka silloiset Reilun seksin projektityöntekijät, Cecilia Brenner ja Liselott Lindén ovat kirjoittaneet De Ungas Akademille.