Reilu seksi –työpajat antavat nuorille mahdollisuuden keskustella seksistä ja suhteista vuorovaikutteisesti ja ongelmakeskeisesti. Työpajoissa keskustellaan molemminpuolisuudesta, opitaan varmistamaan kumppanin suostumus, keskustellaan juorujen levittämisestä, harmaista alueista, seksuaalisesta häirinnästä sekä tyttöjen ja poikien seksiin liittyvistä odotuksista. Tavoitteena on kyseenalaistaa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä ennakkoluuloja ja normeja, mutta myös avata ja arkipäiväistää keskustelua seksistä; kaikilla ei ole kokemusta asiallisesti seksistä puhumisesta rennossa, mutta ohjatussa tilaisuudessa, ryhmissä, joissa usein on sekä tyttöjä että poikia. Työpajat ovat myös tapa levittää tietoutta ja antaa toisenlainen kuva seksistä, seksuaalisuudesta ja seksuaalisesta väkivallasta kuin mitä elokuvissa, mainoksissa, lehdissä ja pornossa yksinkertaistetusti esitetään. Reilussa seksissä on keskeistä puhua suostumuksen ennemmin kuin kieltäytymisen tunnistamisesta. Tällä tavalla vastuu siirtyy siltä, joka ei halua seksiä, sille joka sitä haluaa.

Reilu seksi –työpajojen oppilaiden arvioinnit osoittavat, että oppilaiden keskuudessa on suuri kysyntä seksistä ja suhteista keskustelemiselle – puhumattakaan siitä, että kuulee toisten oppilaiden mielipiteen. Olemme sitä paitsi huomanneet, että itse opetusmuoto – vuorovaikutteinen työpaja, jossa käydään osallistuvia (deliberatiivisia) keskusteluja – täyttää funktion jo sinällään sellaisissa luokissa, joissa oppilaat eivät ole tottuneet ilmaisemaan mielipiteitään ja pohdiskelemaan yhdessä toisten kanssa. Tästä syystä opetusmuodon voi sinällään katsoa edistävän valtuuttamista (empowerment).

Oppilaat ovat erittäin tietoisia ulkoisista odotuksista, kuten sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvistä normeista, ryhmäpaineesta ja median viesteistä. Samanaikaisesti kuin nuoret itse kritisoivat stereotypioita ja ovat sitä mieltä, että todellisuuden ja stereotypioiden välillä on eroa, sekä tytöt että pojat kertovat tuntevansa painetta olla ja käyttäytyä tietyllä tavalla. Poikien esimerkiksi odotetaan usein tai aina haluavan seksiä, ja tytöt, jotka harrastavat seksiä riskeeraavat maineensa. Monet eivät myöskään tiedä, että myös poika voi joutua raiskauksen uhriksi.

On myös selvää, että keskustelulle epäselvistä signaaleista, harmaista alueista, toisten ihmisten kohtelemisesta ja kunnioituksesta on tarvetta. Useimmille on selvää, että aina on oikeus sanoa ”ei” ja että molemminpuolinen tarkoittaa, että ”molemmat haluavat”. Kuitenkin, kun kysymyksissä mennään syvemmälle tasolle, käykin ilmi, että asiat eivät aina olekaan niin yksinkertaisia. Monet ovat esimerkiksi sitä mieltä, että seksistä on aina oikeus kieltäytyä, mutta että se voi olla tylyä toista osapuolta kohtaan, erityisesti jos on mennyt toisen kotiin tai alkanut pussailemaan. On myös käynyt ilmi, että erityisesti tytöt ovat harrastaneet seksiä, vaikka eivät oikeastaan olisi halunneet, koska ovat pelänneet tuottavansa seksikumppanille pettymyksen. Seksuaalista häirintää ja raiskauksia on myös tapana vähätellä, kun ne tapahtuvat parisuhteissa tai kun tekijä on nuori.  Tytöistä on levinnyt kuva, että he tekevät syyttömistä pojista raiskausilmoituksen poliisille kostaakseen. Samaan aikaan monet (tytöt) sanovat, että eivät tekisi raiskauksesta ilmoitusta, koska pelkäävät, miten muut koulussa reagoisivat.